lauantai 27. kesäkuuta 2009

Kynsien hoito

Aion nyt esitellä teille koko kynsien hoitokuvioni. En tietenkään ehdi suorittaa sitä joka kerta näin pitkän kaavan mukaan, mutta perusasiat pysyy samoina. Suoritan koko homman kerran tai kaksi viikossa kynsilakan vaihdon yhteydessä.

1. Tässä siis sievästi yhteen koottuna kaikki tarvittava :)
Ylärivissä Weledan Tyrniöljy, OPIn Avoplex- kynsiöljy sekä The Body Shopin taikaviila.
Alempana valkopinkki lasiviila, ihan marketista ostettu.
Ja alimpana metallinen korvike appelsiininpuutikuille. Käytin tosin tällä kertaa appelsiininpuutikkuja enkä tuota metallista kapistusta. Se on ostettu Stockalta.


2. Ja tässä lähtötilanne; kynnet joista on poistettu edellinen lakka Maybellinen vihreällä. Itse suosin mahdollisimman hellävaraisia kynsilakanpoistoaineita. Kädet kannattaa pestä huolella lakkojen poiston jälkeen ettei jää myrkkyjä pyörimään iholle.

Mulla kuivuu kynnet todella nopeasti ja kynsinauhat menee kuiviksi ja rumiksi. Kynsien pinta myös raidoittuu voimakkaasti. (NailTek2 värjää kynsiä keltaiseksi...)



3. Seuraavasta vaiheesta ei ole kuvaa. Ekana muotoillaan siis kynnet lasiviilalla. Lasiviila on kynsille hellävarainen (Ei liuskoita), tehokas (Lyhentää kynttä tarvittaessa nopeasti), hygieeninen (Vesipesu) ja pitkäikäinen koska se ei kulu.
Itse viilaan ensin kynsien reunat suoriksi ja tämän jälkeen muotoilen pään melko tasaiseksi. Nyt kun mun kynnet on lyhyet, jätän päistä hieman pyöreät.
Jos kynsien päiden alle jää roikkumaan ohuita liuskoja kynttä, kannattaa käydä pesemässä kädet vedellä. Se nostaa liuskat paremmin esille ja ne on helppo viilata pois tässä vaiheessa.

4. Seuraavaksi viilataan kynsien pinta taikaviilalla. Tämä on mun lempivaihe :) Taikaviilaa saa käyttää vain noin kerran kuussa koska se kuluttaa kynnen pintaa. Itse en laske päiviä vaan tutkin kynnen pintaa. Kun pinta alkaa olla voimakkaasti raidoittunut, otan taikaviilan käyttöön. The Body Shopin taikaviila (5-6 euroa) on ehdottomasti paras tähän asti kokeilemistani. Siinä on neljä puolta joista kolmea käytetään kynnen pinnalle. Joka kynsi hiotaan noudattaen viilaan merkittyä numerojärjestystä.
Tuloksena on uskomattoman sileä ja kiiltävä kynnen pinta!



5. Kun kynnen pinta on hiottu vastaanottavaiseksi ravinteille, lotraan Weledan tyrniöljyä käsiin, kynsinauhoihin ja kynsiin. Mikäli kynnet imaisee tyrniöljyn nopeammin kuin käsien iho, lisään kynsiin vielä OPIn Avoplexiä. Ja silloin kun aikaa ei ole koko käsien öljymuhitukseen, käytän vain Avoplexiä kynsiin.
Öljyn voi antaa vaikuttaa niin kauan kuin itse tahtoo, itse hieroin sitä käsiin, kynsinauhoihin ja kynsiin puolitoista tuntia, samalla kun katselin leffaa.
Öljy pehmittää kynsinauhat tehokkaasti ja helpottaa näin ollen huomattavasti seuraavaa vaihetta.


6. Appelsiininpuutikulla työnnellään kynsinauhat hellästi taaksepäin. Ei kannata olla liian kovakourainen vaikka kynsinauhat olisivatkin paksut. Kynsinauhat voivat alkaa paksuuntua entisestään huonon kohtelun seurauksena. Itse en koskaan koske kynsinauhoihin jos en ensin muhittele öljyjä enkä muutenkään töki kynsinauhoja joka kerta. Ne punoittavat aina muutaman tunnin käsittelyn jälkeen.
Tämän jälkeen kynsistä ja käsistä voi pyyhkiä ylimääräiset öljyt pois vaikkapa talouspaperilla. Älä kuitenkaan pese käsiä saippualla!


7. Sitten on vuorossa aluslakka. Aluslakkaa kannatta käyttää vaikkei aikoisikaan laittaa värilakkaa. Aluslakka suojaa ja vahvistaa kynttä.
Itse käytän yleensä OPIn Natural Nail Strenghteriä joka on kovettava aluslakka. Sen päällä pysyy värilakatkin suht hyvin.
Silloin kun kynnet alkaa kovettua ja kuivua liikaa, käytän viikon tai kaksi NailTek2:sta. Se on hoitolakka josta monet ovat löytäneet avun erittäin huonokuntoisille kynsille. NailTek2:en huono puoli on se, että ainakaan itselläni värilakat eivät tahdo pysyä kunnolla sen päällä. NailTek2 alkaa helposti kuoriutua pois kynneltä ja sitä joutuu lisäilemään joskus jopa päivittäin. Niinpä olen itse kokenut helpoimmaksi pitää NailTek2- kuureja joiden aikana en käytä värilakkaa.


Ja tässä lopputulos :) Kauniit kynnet, hyvinvoivat kynsinauhat ja kosteutetut kädet.


Päälle laitoin OPIn Sahara Sapphire- lakkaa ja päällyslakkana käytin Poshen pikakuivattajaa. Päällyslakka suojaa värilakkaa ja pidentää sen kestoa. Pikakuivattavat lakat kuivattaa lakat todella nopeasti, ihan parissa minuutissa. Vaikka Poshea käyttäessä lakka ei pysykään hyvänä kuin 3-4 päivää, käytän sitä aina, koska muuten 4-5 lakkakerrosta ei kuiva pitkiin aikoihin!



Miten teidän kynsienhoitorutiinit eroaa omistani? :)

ps. Tämä oli mun sadas postaus!! Hui kauhea miten pian näitä juttuja kertyy... :)

22 kommenttia:

  1. Aika samalla tavalla teen minäkin :) Täytyy tuo Weledn tyrniöljy jossain vaiheessa hankkia myös!

    Itselläni tuo Opin Natural Nail-kovettaja kellastaa kynnet, siitä tulossa postaus tänään. Nämä on niin kammottavat nyt :( *ulisee* Mutta tuo kellastaminen taitaa tosiaan olla kovin kynsikohtaista, NailTek2 ei kellastanut minulla mutta lakat eivät pysy päällä hyvinä. Käytössä jo pidempään Opin Nail Envy Original.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä! Kiva ja informatiivinen posti, enpä ole törmännyt vastaaviin muissa suomalaisissa kosmetiikkablogeissa. Ja upean näköiset kynnet ja käsi tuossa viimeisessä kuvassa. :) Pitänee kokeilla itsekin joskus ihan ajan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Mistäs tuota Weledan tyrniöljyä saa? Siis onko ihan kaupasta ostettavaa vai pitäisikö tilata jostain nettikaupasta. Onkos minkähintaista? Tuota täytyisi ehdottomasti itsekkin hankkia.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Suomessa saa luontaistuotekaupoista, mutta maksaa siellä jonkun 20- 25 euroa.
    Itse tilaan täältä: http://www.biologisch24.com/product_info.php/info/p519_Weleda-Sea-Buckthorn-Body-Oil-100ml.html
    Tuolla on paljon myös muita Weledan tuotteita, sekä esim. Laveraa. Postarit on hitusen alle 10 euroa.
    Samalla kannattaa tilata muutakin tai vaikka tehdä kimppatilaus.
    Ja Saksastahan voi tilata vapaasti niin paljolla kuin tahtoo, ei tarvitse pelätä tullimaksuja.
    Nopee toimitus, meni reilusti alle viikko, että sain paketin.

    VastaaPoista
  6. Missä noita alus-ja päälilakkoja oikee myydää?

    VastaaPoista
  7. No ihan markettimerkkien alus- ja päällyslakkoja saa marketeista. Mavalalla on ihan toimivia pikakuivattavia päällyslakkoja. OPIa ja Nailtekiä saa Suomessa ainakin Stockamannilta. Itse ostan netistä. Linkkirivi putiikkeihin löytyy oikealta ;)

    VastaaPoista
  8. mun kynnet on rumat ja lyhyet olen aina toivonut että ne olisi pidemmät ja tekokynsiäkin olen kokeillut toivoisin vähän kynsien hoito ohjeita kiitos...

    VastaaPoista
  9. No ihan ylläolevien ohjeiden lisäksi (Viilaus, öljyäminen ja aina hyvä aluslakka kynsillä) suosittelen syömään jotain kynsiä vahvistavaa ravintolisää. Kalkki, piimaa ja biotiini tekevät ihmeitä kynsille! Mulla tällä hetkellä käytössä marketista ostettu Piimax C+ Biotiini, sitä ennen söin purkillisen Piimax C Kalkki D- valmistetta.
    Nailtekillä on hyviä hoitolakkoja haastaville kynsille. Nailtek 2 on hyvin suosittu ja kehuttu, itsekin käytän sitä satunnaisesti.

    VastaaPoista
  10. Myydäänkö vielä noita body shopin taikaviiloja??

    VastaaPoista
  11. Kyllä uskoisin :) N. 3 viikkoa hain itse uuden ;)

    VastaaPoista
  12. Uuh, no kiva! Heti piakkoin menen sitten sinne ja ostan sellaisen. :)

    VastaaPoista
  13. ohikulkijana kommentoin.. kun surffailin erilaisia kynsijuttuja ja tänne eksyin.


    Aika tuohon tapaanhan sitä tulee kynnet hoidettua, mutta eroina se että itse käytän ihan extra virgin oliiviöljyä, kun lueksin monien kynsiunauhaöljyjen sisällysluetteloita todetakseni että aika moni niistä sisältää erilaisia säilöntäaineita (barabeeneja) ja osa jopa alkoholia joka kuivattaa kynttä.

    Itse käytän oliiviöljyä tai omaa seosta jossa on oliiviöljyä, hiukan sitruunamehua ja pari tippaa jotain tuoksuöljyä (säilyy pari viikkoa hyvänä huoneenlämmössä) ihan päivittäin, niin että pumpulipuikoilla tai aplaritikulla sivelen öljyä myös kynsien alapinnalle, koska lakattu kynsihän ei päältäpäin mitään ime, ja se mikä kynnet saa liuskoittumaan ja rapsahtelemana katki on juuri se kynnen kuivuus.. eli rasvanpuute, jota runsas käsienpesu vaan lisää. Ns kynnenkovettajat monasti vaan tuntuu pahentavan tilannetta.

    Eli kannattaa päivittäin öljytä etenkin ne kynnen alapinnat. Toki kynsinauhoja öljytessä hierona vilkastuttaa verenkiertoa ja ehkä joku tippa mene ekynnellekin.. mutta tehokkainta on kyllästää se kynsi öljyllä ( ja tosiana iahn sama onko se tyrniä, auringonkukkaa, oliiviöljyä tai jotain merkkiöljyä)

    lisäksi kertaviikkoon haudon lakattomia käsiä oliiviöljykipossa saunassa istuessa.

    Toinen ero on se että mä taas varovasti työntelen kynsinauhoja joka päivä. useimmiten varovasti ihan vaan peukalon kynnellä työntelemällä samalla kun öljyä levittelen.. Yksi päivä jos jää väliin, niin helposti joku reuna sanoo "rips" ja ratkeaa ja punoitta apitkään. Mutta päivittäin hellävaraisesti hiukan työnneltynä, kynsinauhat pysyy paikallaan eikä kasva lainkaan kynne päälle "hitusiksi" niinkuin sulla näkyy tossa tokassa kynsikuvassa.

    Ennen mulla kynnet eivät kasvaneet, ja erilaiset kovettajat auttoivat tovin, kunne skynsi vana napsahti poikki, liuskoittumisne sijaan, ja taas tuloksena tynkäkynsi. Lopulta mulle vinkattiin tuota oliiviöljyä ja se tehosi parmemin kuin mikään. Nykyisin kynnet kasvaisi paljon pidemmiksi kuin mitä ammatin takia voin pitää. perhepäivähoitajana kun joutuu lotraamaan vesien kanssa vielä enenmän kuin enitisessä ammatissani kampaajana.. Mutta aamusta vaan jo kerros öljyä kynsien alle, ja se suojaa veden rasiteelta.. ja syksyllä ja talvella monasti myös sama hoito illalla telkkua katsellessa.

    jeps.. Tulipas pitkä kommentti.. mutta halusinpa vaan vinkata tuon oliiviöljyn kun se tosiana oli mulla se ihmeaine joka mullisti kynnenkasvun kertaheitolla. (ihme sinänsä että aikka se tuli todettua pitkien kuivien hiustenkin ylivoimaiseksi hoitoaineeksi latvoille.. niin ei aiemmin tajunnut sitä sormille levittää :) )

    VastaaPoista
  14. Kiitos Vinski ihanan pitkästä kommentista :D

    Itse käytän tuota OPIn kynsiöljyä nykyisin vain kynsille silloin, kun vaihtelen lakkoja. Nimenomaan siksi, etten tiedä mitä se sisältää. Iholleni kun vältän laittamasta parabeeneja ja mineraaliöljyjä, mitä tuossa voi hyvinkin olla. OPIn öljy kuitenkin imeytyy hyvin ja kosteuttaa kynttä kunnolla, joten käytän tuon pullon pois. On se kyllä melkoisen riittoisaa... Postauksen aikaan en ollut vielä niin tietoinen kaikista "ainesosapahiksista" ja käytin öljyä laajemmalti.

    Aina saunoessani muhittelen ihan koko käsien alalla rypsiöljyä. Se toimii myös erinomaisesti :)Rypsiöljyä käytän sen halvan hinnan ja toimivuuden vuoksi. Oliiviöljy olisi varmaan myös ihanaa, mutta hintaakin on enemmän. Ja kun mulla lutraantuu noita öljyjä TODELLA paljon...

    Kynnenkovettajien käyttöhän riippuu ihan omasta kynsilaadusta :) Mulla ei ole erityisen kuivat kynnet ja lisäksi kosteutan niitä säännöllisesti, joten kynnenkovettaja toimii todella hyvin. Ilman sitä kynteni olisivat liian pehmeät ja ne taipuilisivat kipeää käyden.

    Mutta hyviä vinkkejä ja kokeilemallahan se selviää, mikä on parasta hoitoa kenenkin kynsille! :)

    VastaaPoista
  15. Mistä tota OPI Natural Strenghteneriä saa ostettua ja mitä se suunnilleen maksaa? Tahtoisin sellasen ittelleni kans. =)

    VastaaPoista
  16. Anonyymi, sitähän saa vaikka mistä! Esim. Stockalla on, sekä monissa nettikaupoissa. Nettikaupoista esim. täältä löytyy http://www.nailetc.com/index.html

    :)

    VastaaPoista
  17. ihanat täytyypä testata

    VastaaPoista
  18. Hienot ainaki tuli :--)

    VastaaPoista
  19. Itse aion kokeilla tätä heti. Mutta voiko tyrniöljyn sijasta käyttää esim. oliiviöljyä? Ja voiko öljyn kanssa mennä saunaan vai pilaako se koko jutun?:)

    VastaaPoista
  20. Mikä tahansa luonnonöljy käy! Saunassa mä itse aina muhittelenkin kaikkia öljyjä, ihan koko kropassa! :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos, tästä postauksesta, siitä oli apua! Vielä enemmän apua oli Vinskin kommentista, ja hänen vinkistä laittaa sitä rypsiöljy seosta. Olen aivan hulluna siihen ja toimii todella hyvin :)

    VastaaPoista
  22. sulla on aivan ihanat kynnet! :))

    VastaaPoista