lauantai 24. lokakuuta 2009

Tunnustuksia!


Kopioi kuva ja liitä blogiisi
☻Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
☻Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
☻Anna tunnustus seitsemälle
☻Linkitä nämä blogissasi
☻Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Olen saanut useammalta bloggarilta samantyyppisen haasteen joten vastaan tässä nyt kaikkiin samalla... :) Viimeisin haaste tuli Eve-ningiltä.

1. Minä en ole kotoisin oikein mistään. Tämä ei siis kuvaa nyt itsetuntoani vaan yksinkertaisesti sitä seikkaa, että olen asunut pienen ikäni aikana ympäri Suomea ja muuttanut usein. En siis koe olevani oikeasti mistään kotoisin, mutta sydämeltäni olen Pohjois- suomalainen :) Kehä kolmosen ympyrät, ne ei vaan ole mua varten... Ainut mistä olen katkera E- uomalaisille, on se, että siellä päin on julmetusti paremmat kosmetiikkamarkkinat! :D

2. Minä kirjoitan runoja. Innostuin lukiossa runojen kirjoittelusta ja hankinkin itselleni tuolloin kirjallisuusdiplomin. Kurssiin kuului mm. runojen kirjoittelua ja minua harmittaa kovin, etteivät nuo tekeleet taida enää olla tallessa. Lukion jälkeen olen kirjoitellut lähinnä synttärirunoja sekä toissakesänä kirjoitin avolle piiiiiitkän runon yhteisestä taipaleestamme 4. vuosipäivämme kunniaksi. Joskus myös tunteita on hyvä purkaa kirjoittelun merkeissä :)

3. Olen "eläinhullu". Kosmetiikkafriikkiyden lisäksi olen todellinen eläinhullu. Kakarana luettelin tutuille ja tuntemattomille kaikki omistamani eläimet ja sain osalliseksi ihmettelyjä :D Meillä on ollut mm. Koiria, kissa, hiiriä, marsu, kaneja, papukaija, undulaatteja, kilpikonnia... 12- vuotiaana sain ensimmäisen akvaarioni ja 21- vuotiaana jouduin luopumaan viimeisimmästä altaastani eri ongelmien vuoksi. Kaikki jotka ovat kuunnelleet akvaariojuttujani, tietävät millainen sekopää olen asian suhteen... ;) Sama vika koirien suhteen.
Juuri nyt etsimmekin itsellemme sopivaa koiranpentua :)

4. En voi sietää varomatonta autolla ajamista. Mitäpä siihen lisäämään :D

5. Alkoholi ei kuulu ystäviini. Juon todella harvoin ja olenkin ajatellut alkaa absolutistiksi. En ole nähnyt alkoholin käytössä yhtään hyvää puolta.

6. Olen addiktoitunut todella pahasti ruokaan... Olen kulinaristi jolle kelpaa vähän huonommatkin safkat :D Osaan olla kyllä nirsokin, mutta joka tapauksessa ruoka ja karkit ovat paheeni. Tämän paheen huomaa myös ulkonäöstäni... :P

7. Vaikka olen kosmetiikkafriikki, en ole useinkaan huolitellun ja "hyvän näköinen". Käyn harvoin hienommissa tilaisuuksissa ja vielä harvemmin mulla on käytössäni auto. Koska siis käyn lähinnä koulussa, kaupassa, lenkillä yms. ja liikun paljon pyörällä kypärä päässä, ei ulkonäköni useinkaan herätä huomiota positiivisella tavalla... Kynnet on kyllä aina kuosissa ;)

2 kommenttia:

  1. Viides, kuudes ja seitsemäs vastaus voisivat olla suoraan mun suustani! :)

    Kiitos ihanasta blogista.

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla etten ole ainut noita ominaisuuksia omaava! :D

    :)

    VastaaPoista